Kasvoleikkausten kysyntä on nousussa!

Ajatus siitä, että mennään kohti normaalia tuntuu mukavalta. Ja kiva, kun voi viettää aikaa ihmisten kanssa sosiaalisissa tapahtumissa. Kun maskit otetaan kasvoilta niin tarve virkistäytyä, hehkua ja nuorentaa olemusta kasvaa ja se näkyy lisääntyneenä kysyntänä. Kuulemani mukaan mikään ei ole pahempaa kuin näyttää vanhemmalta kuin olet. Ikääntyminen on siitä ikävää, että ulkonäkö voi rapistua ilman että siihen pystyy vaikuttamaan nuorekkailla ja terveillä elämäntavoilla. Plastiikkakirurgina haluan tuoda esiin jokaisen potilaan parhaat puolet ja siksi kääntäessämme kelloa taaksepäin ja säilyttäessämme nuorekkuuden otan huomioon kaikki yksilölliseen vanhentumiseen vaikuttavat tekijät. Monet naiset haaveilevat siitä, että näyttäisivät ulkoisesti samalta mitä tuntevat sisäisesti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *